Bloggaajana olen miettinyt sanavapautta. Sananvapaus on oikeus sanoa mielipide.
Joissain maissa sananvapautta ei ole edes olemassa; kaikkea mitä laitetaan nettiin tai julkaistaan muuten mediassa, suodatetaan. On monia ihmisiä joita on jopa pidätetty vääränlaisen sisällön nettiin julkaisemisesta.
Joissakin tapauksissa netti parantaa sanavapautta (joissakin maissa enemmän kun toisissa), mutta useissa maissa sisältöä suodatetaan jollain tavalla. Joitakin esimerkkejä maista, jotka suodattavat ja valvovat paljon nettiä, ovat mm. Indonesia, Kiina ja Pohjois-Korea.Esimerkiksi jos käyttäytyisin blogeissani rasistisesti tai muuten loukkaavasti, niin heti kun joku ilmiantaa minut poliisille, tulee minulle varmasti sakkoa. Tai itse asiassa tätä blogia valvoo opettaja. Äskeisessä esimerkissä toimin mielestäni väärin; mielipiteen saa (mielestäni) ilmaista, mutta ei loukkaavasti.
Joissakin valtioissa sopivan sisällön kriteerit ovat tiukemmat, eli on helppo esim. tahattomasti loukata jotakin. Yleensä muita ihmisiä loukkaavan sisällön rajat ovat samat; erot ovat ns. valtiota loukkaavassa sisällössä.
Valtiota loukkaava sisältö on usein jotenkin maan tai sen hallitsijan vastaista sisältöä, esimerkiksi rajakiistoista, sodista, valtion hallitsemistavasta tai muusta vastaavasta.
Mielestäni valtiota "loukkaava" sisältö on melkein aina liioiteltua; se ei ole oikesti niin tärkeää kuin sen oletetaan olevan, mutta tämä on siis ihan oma mielipiteeni (en siis väitä ,että edellinen olisi totta).
Jos olisi täydellinen sananvapaus, niin yhäksi ihminen voisi muuttaa maailmaa paljon. Erittäin paljon.
Olen tainnut kirjoittaa tarpeeksi valistusta sananvapauden suhteen ja jätän tekstin tähän.
Itse olen sitä mieltä, että yksittäisiin henkilöihin kohdistuvat loukkaukset ovat raja loukkaavalle sisällölle. Perusteltu asia, on mielestäni hyväksyttävää (yhä ei yksityisiin henkilöihin kohdistuvia).
Aihe on haastava ja siinä riittää miettimistä tuntikausiksi. Haluaisin kuulla monien muiden mielipiteitä aiheesta, eli siis toivottavasti kommentoitte tekstiäni ja jätätte mielipiteitä asiaan liittyen.
Mielestäni ihmisiä ei saa solvata tai tuomita yksilöinä tai ryhminä, esim. rasismia tai kiusaamista ei voi sallia.
VastaaPoistaIhmisten toimintaa pitää olla oikeus kritisoida: esim. kadulla kerjäämistä tai turkistarhausta tai vaikkapa väärin kirjoittamista:)Vaikka kyllähän siinäkin kritiikin kohde melkein väistämättä pahoittaa mielensä. Olet oikeassa, että aihe on haastava, mutta tärkeä täällä meidän blogissakin pohtia.
Aika hieno aihe!
VastaaPoista