”Hmm… Koukuttavaa…” – Extreme Roadtrip 2
Aloitin taas uuden pelin, osittain nähtyäni kaverini pelaamassa sitä. Siis näin kun kaverini pelasivat ensimmäistä versiota pelistä, löysin pelin kun etsin ensimmäistä versiota pelistä.
Itse olen iPodin käyttäjä, joten en ole varma pelin saatavuudesta Androidille. Saatavuus paranee varmaan sitä mukaan kun pelistä tulee uusia versioita, tietysti silloin myös käyttökokemus on erilainen.
Pelin idea/kulku. Pelin idea on siis ajaa autoa (jonka kaasupoljin on pysyvästi pohjassa) muhkuraista tietä pitkin, ja yrittää selviytyä mahdollisimman pitkään. Kuten melkein kaikissa muissa peleissä, pelissä on tehtäviä. Niitä tekemällä saa palkkioita, kuten esimerkiksi nitropakkauksia, kolikkomagneetteja ja arvontuplaajia. Niistä on myös mahdollista saada rahaa. Näillä tietysti yritetään parantaa ajokokemusta.
Pelin säädettävyys. Jotta pelissä olisi edes jotain vaihtelua, pelissä on ostettavina erilaisia autoja. Autoja on myös mahdollista parantaa rahan avulla. Rahalla siis parannetaan esimerkiksi autojen nopeutta ja pyörimistä (kun tekee voltteja), kai. Varmuutta asiasta (minun osalta) ei ole, ja itse en näe mitään suurta eroa parannetussa autossa ja parantamattomassa.
Kaksinpeli. Tätä ominaisuutta en ole vielä kokeillut, olen silti jättänyt haasteen kaverini ovelle. Ymmärtääkseni haastamalla kaveri GameCenterin (Apple) kautta, voi pelata visuaalisesti näkyvää peliä. Tällä tarkoitan, että itse voi nähdä kaverin auton samalla kun pelaa, eli pelaa samaa peliä. Kuulostaa hauskalta. Pelin grafiikka. Pelin grafiikka on yksinkertaista ja aika helppoa ymmärtää. Eli siis kyllä, grafiikka on onnistunutta.
Pelin ominaisuudet.. Pelissä on, kuten äsken mainitsin, mahdollista ostaa lisää autoja, parantaa niitä, pelata kaksinpeliä jne. Jos pitäisi erityisiä ominaisuuksia mainita, niin mainitsisin varmaan sen, että pelissä ei taarvitse käyttää ollenkaan oikeata rahaa. Sitä on siis mahdollista käyttää, mutta selviää aika hyvin ilman sitä.
Pelin parhaat puolet. Pelissä on ehkä koukuttavinta loputon pelaaminen ja riskinottokyvyn välttämättömyys. Pelissä kun vedetään voltteja ja muita sen tapaisia stuntteja (jotta saisi nitroa, joka on pidemmälle pääsemistä varten välttämätöntä) riskien ottaminen on olennaista. Auton hallittavuus on myös pelin parhaita puolia.
Miten sä jaksat tehää tälläsen??
VastaaPoistaMut kuitenkin tosi hyvä!!!!=D
Kiitti... xD
Poista