torstai 4. syyskuuta 2014

Nuori Vantaa -tapahtuma




Perjantaina 29.8.2014 pidettiin Nuori Vantaa -tapahtuma Pallaksen kentällä Länsimäessä. Siellä oli esiintymässä bändejä ja järjestöt esittelivät toimintaansa. 


Kalastajat
Kalastajat esiintyivät kello 16.30-17.00.
Kalastajat –bändi koostuu neljästä  17 – 18 -vuotiaasta soittajasta.  Nimi kuulemma tulee yhdestä kaverista, jonka piti tulla mukaan bändiin, mutta ei tullutkaan.  Kaveria kiusoitellakseen he laittoivat bändille nimen Kalastajat. Lisäksi he pitävät kaloista.
Bändi on ollut koossa vuoden verran. Pojat ovat soittaneet musiikkia jo neljä vuotta.

Mary – A (Maria Karppinen)
Räppiesitys oli kello 17.15-18.00.
Mary A  (oikealta nimeltään Maria Karppinen) on parikymppinen naisräppäri. Hän aloitti räppäämisen 10 vuotta sitten. Laulu-ura alkoi siitä, että he innostuivat kaverinsa kanssa kokeilemaan laulamista. Hän ihailee esim. Lauryn Hilliä, Commonia ja  Erykah Badua.  Kaverinsa kanssa hän lauloi suomeksi, mutta yksin esiintyessään hän on alkanut räpätä englanniksi.
Räppääminen on hänelle tapa ilmaista itseään. Maryn esikuva on Lauryn Hill.
Löydät Mary - A:n biisejä osoitteessa www.soundcloud.com/Mary-Ay  .

Vantaan NMK Sami Ronkala
Sami  Ronkala , nuorisotyöntekijä ja IP-kerhon ohjaaja, oli paikalla esittelemässä Nutan ja iltapäiväkerhon toimintaa. Hän on opiskellut kolme vuotta ja kertoi pitävänsä nuorten ja lasten kanssa toimimisesta. 

Pelastulaitos
Paikalla oli myös Rajakylän VPK:laisia.  He kertoivat, että VPK on vapaaehtoista harrastustoimintaa.  Monet ovat löytäneet harrastuksen kavereidensa kautta.
VPK on harrastustoimintaa , jossa nuoret harjoittelevat pelastustaitoja.
Suurimmat haasteet ovat harjoitukset, muiden motivoiminen ja harjoituksien valmistuminen. Kysyimme mikä on hauskinta työssä, vastaukseksi tuli että ”kun porukka on koossa”.
Riskitekijät VPK-harrastuksessa on vammautuminen hälytystehtävässä.





Vasemmalla oli kioski ja oikealla puolella oli NMK:n teltta.







VPK:n auto 


                                 
Ohjelmaa oli riittävästi.





Teksti ja kuvat Rosa Xabur