torstai 10. huhtikuuta 2014

Liikunta erikseen vai sekaryhmissä -kyselyn tulokset


Tässä tulokset Tatjanan tekemästä kyselystä tiistaina päivänavauksen yhteydessä: 



Näyttää siltä, että suurin osa vastaajista toivoo liikuntatunnit pidettävän edelleen erikseen. Silti yhteiset liikuntatunnitkin saavat kannatusta. Mielenkiintoista on, että pojat kannattivat sekaliikuntaryhmiä suhteessa enemmän kuin tytöt.  Varmaan liikunnaopettajien kannattaa tosiaan tehdä yhteistyötä!

Tytöt näyttävät vastanneen kyselyyn aktiivisemmin kuin pojat.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Yhteistyötä poikien ja tyttöjen liikuntaan






Luin sunnuntaina  Helsingin Sanomista Anna-Stina Nykäsen artikkelin Miksi tyttöjen ja poikien koululiikuntaa ei voisi Suomessa järjestää yhdessä?
Haluaisin kertoa oman näkökulmani . Luulisin, että ryhmät pakollisessa  liikunnassa olisi parempi olla erikseen. Valinnaisessa ryhmässä voi olla  sekaryhmä.
 Kysymys on vain, kuinka opettajat tekevät  yhteistyötä. Minun mielestäni jos poikien ja tyttöjen liikunnan opettajat tekevät yhdessä suunnitelman  ja ottavat huomion sekä tyttöjen että poikien  tarpeet  ja ovat  valmiit tukemaan toisiaan,  onnistuvat yhteistunnitkin.
.Ainakin meidän koulussamme  tämä toimi hyvin. Tanssitunnit sujuvat hyvin:  tytöt  ja pojat tanssivat  yhdessä .
Aina useammin ulkoliikuntatunneilla pojat pääsevät pelaamaan tyttöjen kanssa ja toisin päin.
Kuntosalille on  hyväksytty, että  pojat joskus tulevat mukaan.
Joskus väliseinä nostetaan ylös ja on pelataan kaupunkisotaa.
Sulkapallo ja pingis sekaryhmässä on onnistunut monta kertaa.
Mutta ryhmät pysyvät erikseen, jokainen tarvitsee oman rauhan ilman ylimääräistä stressiä, suorittaa tai pelata tai venytellä esimerkiksi.
Toinen tärkeä asia on turvallisuus. Ei ole varmasti mikään salaisuus, että pojat ovat fyysisesti vahvempia ja  joskus he voivat pelata herrasmiesmäisesti,  mutta he haluavat myös haasteitakin,  ja poikien ryhmässä ne onnistuvat paremmin.
 Valinnainen liikunta palvelee hyvin niitä liikunnallisia tyttöjä, ketkä ovat valmiita ottamaan haasteet vastaan ja heille sekaryhmä on  sopiva.
Eli enemmän yhteistyötä  liikunnan opettajat –tärkeä asia!  Kiinnostus säilyy  ja kaikilla on mukava ja turvallinen olo.

Terveisin
Tatjana